tiistai 23. lokakuuta 2012

Sairaanloinen sairaskertomus valittamisen ilosta


Olen alta kolmenkymmenen ja minulla on vasemman jalan polvessa kuluma (johtuen eturistisiteen leikkauksesta vuosia sitten) ja ilmeisesti kuluman vuoksi nilkka oireilee. Kaikenlainen jalkatyöskentely tuntuu välillä todella raivostuttavalle ja saa aivot räjähdyspisteeseen.

Nivelmateriaalini on ortopedin mukaan hyvin hyvin elastista, minun kannattaisi kuulemma alkaa harjoitella sirkukseen sellaiseksi laatikkonaiseksi. Ohjelmanumeroni olisi sulloutua pieneen laatikkoon...

Minulla todettiin vajaa puolivuotta sitten välilevyn pullistuma lannerangassa joka puudutti jalkaterääni. Se jäykistää vasenta puolta. Rintarangassani on erittäin huono liikkuvuus ja toisinaan se jumittaa ihan kunnolla selänpuolella ja nyt ilmeisesti se oireilee rintakehälle menemällä lukkoon. Se on kivulias välillä. Kaularangassani on oikonotko ja sillä on ilmeisesti osansa ja kaikilla edellä mainituilla, niskarusetin eli kallonpohjan lihasten sietämättömään jumitilaan joka aiheuttaa välillä tuskaista päänsärkyä. Eikä tilannetta helpota stressitilan mukaan vaihteleva öinen hampaiden narskuttelu ja hartioiden jännittäminen...



Ortopedi tuumasi olkapäistäni seuraavaa: "Enpä ole 30 vuoden urani aikana tälaisia nähnyt". Olkanivelenpinta on hyvin pieni suhteessa suuriin olkaluihini. Näiden pitäisi siis ikään kuin kiinnittyä toisiinsa. Sen lisäksi että paikaltaan meno on herkässä kättä on 10cm liikaa helpottamaan vipuliikettä... Tuo rakenneominaisuus aiheuttaa välillä hyvin tuskaista säteilyä pitkin käsiä mikä johtunee eri lihasten jumiutumisesta...

Liikunta ja lihaskuntoharjoittelu on minulle henkireikä ja ilman sitä tuskin kykenisi enää liikkumaan normaalisti. Saati jos olisin ylipainoinen.



Nämä kaikki ihanat "rakenneominaisuudet" oireilevat usein enemmän silloin kun myös muunlainen stressitaso nousee ja sitten kun tähän yhdistetään vielä PMS( http://www.terveyskirjasto.fi/terveyskirjasto/tk.koti?p_artikkeli=dlk00163) ja muutama ulkopuolinen vastoinkäyminen niin voi mahtava mikä FIILIS!! Ja sellainen päivä on tänään!

Vaan tiedättekö mitä? Valittaminen ei auta näihin mihinkään vaivoihin. Ja kukaan muu ei voi tehdä asioille mitään kuin minä itse. Voin kiukutella ja valittaa mutta se luultavasti vain pahentaa stressiä ja jumittaa lihaksia.

Paras lääke näinä päivinä on hyvä seura, rentoutuminen (EI ALKOHOLILLA!) esimerkiksi saunomalla, uimalla, hieronnalla, teatterilla, elokuvilla, liikunnalla, karaokella, joogalla, kosmetologilla, hyvällä ruoalla, MUSIIKILLA, käsi ja jalkahoidolla tai millä tahansa mikä on MUKAVAA ja siellä missä on MUKAVAA!

Minä lähden nyt tekemään MUKAVAA!  ;)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti