Mutta miten suomalainen yleisö tuntee kuunnellessaan tangoa? Musiikkia joka nostaa varmasti pintaan jonkinlaisia tunteita. Suuriakin tunteita, herkistää, ehkä nostaa iloa, itkua, kiukkua, vihaa.
Mutta yleisössä ei tapahdu mitään, se ei tunne. Tuntee samalla tavalla kuin hotellin aamiaisella, istuu hieman kyyryssä, kädet sylissä, naama peruslukemilla ja sanoo: "voi kun minulla oli kivaa." Ainoastaan sanasta kivaa saattaa havaita että kysymyksesä oli siis iloinen tunne. Vai oliko?
Lieneekö sittenkään ollut kivaa. Pitikö vain sanoa niin ettei vaan sanoisi mitään sopimatonta ja herättäisi tunteita toisissa. Niin. Sopimatonta. Mikä oikeastaan on sopimatonta, kenellä on oikeus sanoa mikä todella on sopimatonta. Tunne ei ole sopimaton koskaan. Se on jokaisen henkilökohtainen asia ja aina sopiva ja oikein. Ei ole väärää tapaa tuntea. On vain hallittuja ja reaaliajassa tunnettuja ja ilmaistuja tunteita tai tukahdutettuja ja hallitsemattomia tunteita, jotka pursuvat ja turskahtelevay kantajastaan turhissa paikoissa ja ajankohdissa, kuten kassalla kassavirkailijalle tai kotona omalle lapselle.
Jokainen meistä on vastuussa omista tunteistaan ja niiden huolehtimisesta. Kukaan ei ole vastuussa siitä mitä toinen tuntee. Toisin kuin toisiamme syyttelemme: sinä teet minut vihaiseksi, sinä teet minut surulliseksi, tuon on ärsyttävää... Niin. Sinä tunnet sen niin ja se on sinun tunteesi eikä tunteen herättäjän syy. Syyttely on vastuuttomuutta omista tunteista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti