Simba ja Bumba |
Kirjoitan näin koska haluan sydämmestäni herättää meitä kaikkia miettimään ja kyseenalaistamaan kaiken sen mitä olemme oppineet ihmissuhteista ja niiden "säännöistä". Toiselta kulmalta katseltuna tuo "uskollisuus" saattaa tarkoittaakkin alistumista toisen tahtoon, siis alistaa itse itsensä juuri niihin malleihin ja moodeihin jotka on tullut matkan varrella oppineeksi. Tuo uskollisuus näytää olevan myös usein uskottomuutta oman sydämen äänelle. Siinä kääntää helposti huomaamattaan selän itselleen. On hyvä ymmärtää että kun toimii vastoin itseään toimii vastoin Kaikkia. Pyllistää koko universaalille järjestykselle ja tulee kumartaneeksi juuri sille mistä kaikki kärsimys kumpuaa.
Mimmi ja Bumba |
Voimmeko todella omistaa ketään ja keneltä se on pois jos Rakastaa (määritelmä: ymmärrys, tukeminen, kunnioittaminen, salliminen, todellinen läsnäolo, hellyys, kosketus, sympatia, empatia, kohteliaisuus, miellyttävien kokemusten jakaminen ja tuottaminen, toisen tarpeisiin vastaaminen pyydettäessä kuitenkin omia rajoja kunnioittaen, toisen hyväksyminen juuri sellaisena kuin hän on... ym.) vapaasti kaikkia jotka omalle polulle sattuvat ja sydän tuntuisi ohjaavan. Toki tässä kohtaa on hyvä ottaa huomioon nämä. Katso tästä. Eli se miksi ihminen toimii kuten se toimii. Kaikki kun ei aina välttämättä ole sitä miltä näyttää.
On silkkaa hulluutta yrittää omistaa, lupautua, vannoutua yhdelle täysin. Noiden kirjoittamattomien sääntöjen noudattamatta jättäminen saattaa äkkiarvaamatta johtaa johonkin paljon syvempään, ONNELLISEMPAAN ja pidempiaikaiseen ihmissuhteeseen kuin yksikään aikaisempi suvussasi ollut parisuhde. Omistaminen itsessään on näennäistä ja eräänlainen illuusio. Ego, mieli haluaa kyllä omistaa ja luulee omistavansa mutta niinhän se vain luulee. Hautaan täältä ei lähde mukaan mitään. Ja hyvä niin.
TUNTUUKO ETTÄ KAIKKISSA MIES-NAISSUHTEISSASI ON JOTAIN SAMAA?
No minusta tuntuu ja ymmärrän että se on niin, niin kauan kun opin sen mitä on opittava. Minusta tuntuu jälleen, nyt jo aika monetta kertaa melko lyhyen ajan sisällä, että olen kuin pieni tyttö keskellä leikkikenttää. Leikkikentälle oli tullut uusi ystävä ja heillä oli huippu kivaa. Jossain kohtaa tyttö tunsi tarvitsevansa vähän tilaa ja vähemmän sääntöjä ja ilmaisi sen hyvin selkeästi, puollustautui melko viattomasti. Leikkikaveri kuitenkin kovin säikähti ja lähti kauemmas. Tyttö ajatteli kuitenkin kaiken jatkuvan kivasti ja oli innoissaan kun muutakaan palautetta ei tullut mutta kaveri juoksikin jo kaukana. Tyttö jäi kentälle yksinään ja tuli hyvin surulliseksi.. "Olinko minä liian tyly, miksi hän lähti karkuun noin, olisikos tästä voitu jutella...?"Opetusta pohdiskellen...
Kuuntele tämä jos uskallat. ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti