maanantai 30. heinäkuuta 2012

pitää olla pikkusen pläski..

Laitoin ruokaa ja kuuntelin radiota. Kanavalla aloitettiin keskustelu tutusta ja loppuun asti jauhetusta aiheesta: miksi suomalaiset ovat lihavia. Tartuinpa tähän aiheeseen nyt todella pitkästä aikaa.

Muutama vuosi sitten perehdyin ravitsemus-aiheeseen melko perinpohjaisesti ja ennen kaikkea kriittisesti. Muutin omia ruokailutottumuksiani ja aloin voida paremmin. En varsinaisesti laihtunut vaan aloin voida kaikinpuolin paremmin.

Tuohon aikaan aihe sai sapen kiehumaan. Nykyään se enemmänkin harmittaa ja pitkästyttää. Se miksi sappi kiehui ja mikä nyt harmittaa on se että syytä etsitään kaikkialta muualta kuin missä se on. Kas, kun mikään ei ole niin yksinkertaista kun kyseessä on ihmiskeho. 

Kerronpa nyt lyhyesti mikä on minun näkemykseni tähän sangen visaiseen kysymykseen: miksi suomalaiset lihovat?

Asenne: koko suomalainen ruokailutapa (sanalla sanoen: hotkiminen) perinjuuriaan ei ole koskaan ollut suotuisa ihmisekeholle. Kun lapsille viljellään jo pienenä että syöppä nyt reippaasti eli nopeasti, kenelläs se on ensimmäisenä lautanen tyhjä? 
Sen sijaan kun voitaisiin näyttää lapsille jonkilainen toisenlainen malli jossa kenties keskityttäisiin hyvään ja arvokkaaseen ruokaan ja sen hyvään makuun sekä laatuun.

Elintarviketeollisuus: Voisin vääntää tämän täysin sarkasmiksi mutta en nyt tee sitä. Kuvittelen että elän aikaa jolloin ei ollut tätä kyseistä teollisuuden haaraa. Hankin elintarvikkeeni omavaraisesti itsekasvattamalla ja naapurista vaihtamalla, metsästä keräämällä ja metsästämällä. Voi, maito ja jogurtti valmistetaan itse. Näettekö tässä yhtään lihavaa tai huonovointista? Minä en.
Nyt markettiaikaan voi myös elää näin erona vain se että voit kävellä hakemaan nämä edellä mainitut kaupasta huomattavasti vähemmällä vaivalla kun tekisit kaiken itse.

Väitänpä että jos jokainen meidän tai edellisen sukupolven edustaja joutuisi miettimään perinjuurin sitä mitä mielestään kokee OIKEAKSI ravinnoksi ihmiselle, ilman että siihen sotketaan ainuttakaan mainosta tai uutista mistään ravintoon liittyvästä, toivoisin todella että vastaus olisi jotain mainitsemani suuntaista.. Vai kuinka harvaksi omilla aivoilla ajattelijoiden joukko on päässyt kutistumaan.. 

Meidän lapsiltamme emme enää voi mitään tällaista tajuamista olettaa, kiitos elintarviketeollisuuden ja päättäjien. Surullista. "Pikku-Liisa, mistä maito tulee?" kysyy opettaja. Liisa vastaa: " No kaupasta tietenkin!" Pikku-Erkki, mikä on parasta kalaa?" Erkki vastaa: "kalapuikot". Jo nyt lapset vierastavat ja ällöävät oikeita elintarvikkeita, kuten raakaa lihaa ja kalaa, munia ja maitoa.

Niin sairasta kuin tämä kaikki onkin, ihmispolo on sokeutunut täysin tämän asian suhteen. Suurin ja ratkaisevin tekijä tässäkin on raha. Elintarvike teollisuus ei eläisi näillä edellämainituilla tuotteilla ja ihmispolon terveyden kustannuksella teollisuus elää ja voi hyvin mutta ihminen ei.

Tiivistäen lihavuus johtuu kehon epätasapainosta (muutamia muita oireita mainitakseni: jatkuvat mieliteot, mielialavaihtelut, kivistykset, kolotukset, säryt, hilseily, lihaskipu, päänsärky listaa voisi jatkaa loputtomiin) ja epätasapaino johtuu pitkälle juuri väärästä ja puutteellisesta ravinnosta josta jää puuttumaan muunmuassa elämälle tärkeät mikroravinteet, vitamiinit, kivennäis ja hivenaineet sekä monet muut.

Sanoipa mainokset ja tutkimukset mitä tahansa on asia valitettavasti kutakuinkin näin. Kysykääpä kuka rahoitti tämän ennen kuin uskotte mitään.

Harmittaa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti