Talvella 2011 olin ajamassa Kajaanista Kuopioon asioille kun autoni hajosi. Kiivastuin ja kimpaannuin. Raivostutti. "No nin eipä hoideta asioita sitten ei." ajattelin. Sain auton huoltoon ja kahden tunnin kuluttua totesin että on sama ajaa takaisin Kajaaniin kun en enää asioilleni Kuopioon ehtisi. Oli kuiva talvikeli ja tiellä oli pöllyävää lunta. Kuuntelin radiosta yle puhetta ja sieltä tulevaa lasten ohjelmaa. Rakensivat imurista ruohon leikkuria sisällä ja putosivat kellarin rappuja alas...
Intensiivisen uppotuneena olin kuunnellut radiota kunnes tajusin rekan jarruvalojen palavan ja vilkku vilkutti vasemmalle lumipöllyn keskellä. Jarrutin mutta turhaan.
Pakettiautoni liukui vääjäämättä kohti rekan jarruvaloja . Käänsin ratia ja väistin rekanperän vastaantulijoiden kaistalle. Auto liukui vauhdilla kohti tien vasemman puolen korkeaa ja arvatenkin jäistä penkkaa.Olihan tietä pidetty auki koko talvi maantiekarhujen toimesta. Havaitsin perävaunu rekan kääntyvän keulan ja painon silmät kiinni ja puristin ratista. Odotin jysähdystä ja toivoin että selviäisin hengissä.
Auto liukui kuin pumpuliin.... Vauhti pysähtyi pehmeästi.. Avasin silmät varovasti ja tajusin että olin pakettiautoni kanssa noin metrin päässä kääntyneen rekan keulasta keskellä risteystä poikittain. Auto oli liukunut jäisen penkan läpi kuin pumpuliin. Rekkakuski avasi oven ja sanoi: "selvittiin säikähdyksellä!" En muista mitä sanoin. Lähdin jatkamaan matkaa ja soitin ystäville Kajaaniin: "Meinasin just kuolla, tästä joutaa juhlimaan kuulkaa"
Tuohon aikaan en vielä tajunnut mistä oli kyse ja tuon tapahtuman jälkeen edessä oli vielä kovaakin kovempi koulu ennen kuin osasin irtipäästää ja havahduin elämälle.
Ajattelin eilen yhtä ihmistä ja tänään törmäsin häneen kaupassa.
Selailin muutama päivä sitten lehtiä ja silmiini osui kaunis kuva perhosista, eilen kävin vaatekaupoilla ja ihastuin erääseen mekkoon ja kuinka ollakkaan se kuviointi oli kauttaaltaan perhosia, tänään ostin astiastooni täydennystä ja tajusin että kuviot ovat perhosia...
Katsoin kelloa, se näytti 12.22, ajoin autolla ja silmäni osuivat vastaan tulleen auton rekisterikilpeen... CVE-222, selasin facebookkia silmiini osui erään ystäväni kaverimäärä...222.
Ajoin autolla toissapäivänä ja kuuntelin radiota. Sieltä tuli minulle tuttu kappale. Eilen istuin odotushuoneessa ja sama kappale alkoi soida keskusradioista. Menin illalla ystäväni luo ja hän halusi soittaa minulle erään kappaleen josta piti kovasti. Tuo oli saman kappale..
Millaisia sattumia. Mitä jos emme olekkaan irrallaan tästä kaikesta, irrallaan elämämme sattumista ja sattumuksista. Mitä jos tuolla perhosella olikin jokin viesti.. Mitä perhonen meille kuvastaa? Mitä jos nuilla numeroilla onkin jokin viesti? Mitä tuon kappaleen sanat sinulle kertoivat? Kuuntelitko niitä? Mitä jos avaisimme silmämme läsnäolevalle hetkelle elämässämme ja lakkasimme kulkemasta mielemme sumentamana kuvitteellisessa seuraavassa hetkessä jolloin emme huomaa nyt hetkeä.
Mitä jos olemmekin yhtä yhteyttä kaiken ympärillämme tapahtuvan ja olevan kanssa. Mitä jos antaisimme näille kaikille kokemillemme asioille, "sattumille" mahdollisuuden avautua meille syvemmin torjumatta sitä asiaa, että ehkä emme olekkaan irrallaan mistään ympärillämme tapahtuvasta. Se mitä meidän maailmassamme tapahtuu koko ajan on jollain tavalla kuvastin sisältäpäin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti