Päätä jyskyttää, puren hapaita yhteen, puristan käsiä nyrkkiin ja yritän olla karjumatta suoraa huuutoa. On uskomaton kuinka paljon ihmistä voi välillä raivostuttaa ja kuinka väärin ihmistä voidaan ymmärtää. Osaan olla rento ja boheemi mutta työasioissa olen tarkka. Varsinkin kun puhutaan laadusta ja asenteeesta.
Elämänsä aikana oppii sietämään kaikenlaista, mutta minusta kaikkea ei pidä eikä tarvitsekkaan sietää. Toki se on täysin totta, että palautetta on kuitenkin osattava antaa, niin ettei palautteen saaja kaadu selälleen palautteenanto hetkellä.
Tämän kautta ajatukseni ajautuvat väkisin sellaisille uomille jotka koskevat lausahdusta "suku on pahin". Niin se tuntuu olevan. Kun lapsesta kasvaa nuori ja murrosikäinen, hän lähtee kotoa ja menee opiskelemaan. Hän kasvaa aikuiseksi ja oppii elämästä ja itsestään,tosin toiset enemmän ja toiset vähemmän.... Kuitenkin usein suku ei tajua tätä. Kun nuori lähtee kotoa 18 kesäisenä ja palaa jouluksi 26 kesäisenä, on suku siinä uskossa ettei mitään ole tapahtunut ja häntä kohdellaan kuin 18 kesästä teiniä. Syvä huokaus. Suku sulkee silmänsä eikä edes halua tutustua kasvaneeseen suvun jäseneen. Tuo on todella raastavaa. Ja surullista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti