Kello on kuusi illalla ja ulkona on valoisaa. Aistin sen joka solullani.. Se on kevät. On levoton olo ja sydämmessä on outo kolo. Se on se intohimon, villin rakkauden ja huolettoman elämän kolo joka kaipaa kipeästi täytettä. Riudun siitä tuntteesta... Kävelen levottomana ympyrää ja odotan että jotain tapahtuu..
Turhaudun.. Istun ja seison, pyörin ja hyörin.. Odotan.. Kaipaan sitä tunnetta niin... Sitä kun kosketus tuntuu jokaikisessä solussa, se vie jalat alta ja tuntuu kuin olisin syntynyt uudestaan täydellisen eheänä täynnä iloa, rakkautta ja intohimoa!
Kevät, kevät, kevät... sain eräänä päivänä murun siitä tuntesta ja nyt janoan sitä kuin huumetta...
Kevät, kevät, kevät... hän tunsi huumeet, juotti minulle villin rakkauden huumetta...
Kevä, kevät, kevät.... miten pitkälle nainen saattaa mennä saadakseen janonsa sammumaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti