Tuntematon kaipuu

Hän istui auringon lämmittämällä kalliolla ja tuijotti kauniin sileää ja tyyntä järven pintaa. Aurinko laski kauas saarien taa ja loi punaisen sillan tyyneen veden pintaan. Hänen selkänsä oli kyyryssä ja käsi painoi otsaa. Kaihoisa katse yli järven laskeutui hitaasti kallioon varpaiden ohi.. Sydän itki.. Kyynel valui pitkin poskea ja putosi kalliolle jalkojen väliin. Hän siirsi kätensä kalliota vasten ja päästi surun ja kaihon jonkin tuntemattoman tuskan ja surun sydämmestään asti. Keho teki kaunista työtään ja itki vuolaasti.. Järven pinta kantoi kaipaavaa itkua pitkin rantoja. Mielikuvissaan hän näki kuinka ystävä tuli hänen takseen, laskeutui hänen rinnalleen, näki hänen sydämmeensä ja otti syliin. Nosti syliinsä niin syvästi, ymmärtävästi ja turvallisesti. Hän saattoi päästää kaiken itsestään ulos tietäen että ystävä kannatteli ja ymmärsi, näki sydämmeen ja ymmärsi puhtaassa ja vilpittömässä pyyteettömässä rakkaudessa. Tukien ja läsnäollen. Ole niinkuin olet, olen tässä kanssasi. Näen sinut. <3




VINKKI SYKSYLLE TÄSTÄ!