Kannammeko
selässämme sarjaa erilaisia ääniä jotka kehottavat " olemaan enemmän"
, " tekemään paremmin" , " saavuttamaan jotain". Näitten
äänien sarjatulitus koittaa ohjata vuoren huipulle. Ihastumme niin mielikuvaan
perille pääsystä, ettemme näe matkallamme kuin määränpään. Onko juuri tälle
vuorelle kiipeäminen oma syvin tahtomme, vaiko kenties jotain jota kuvittelemme
haluavamme, jotta viimein olisimme enemmän, parempia, vapaampia, whatever?
Millaista
on elämä, ilman yhtäkään kuviteltua pakkoa tai vastustelua. Se on siinä. Se ei
ole vuoren huipulla, se ei ole missään muualla kuin NYT. Kyseessä ei ole
minkään uuden oivaltamista vaan harhaan johtavien mielikuvien pudottamista. Jos
rehellisesti haluaa vielä tavoitella tuota vuorenhuippua, Go for it! Siinä ei
ole mitään väärää. Jos kiipeäminen itsessään kiehtoo, upeaa.
Istahda kuitenkin
perille saavuttuasi hetkeksi, ja katso ympärillesi. Ole vain.
Tavoittelemattomuus ei tarkoita sitä ettemmekö voisi tehdä mitään. Tekemisen
lähde vain on erilainen. Se on riippumaton. Se on luonteva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti