keskiviikko 28. elokuuta 2013

Muumioitumisvaara

Kuukausi on kulunut ilman tetteri- ja laulu harrastusta. Ja jostain syystä en ole hoitanut fysiikkaanikaan.. Voin pahoin. Tunnen pahoin. Tunnen tukkeutuvan energiakehoni ja pahoin voi näin ollen myös fyysinen keho... Voin pahoin. Tuntuu kuin olisin koteloitunut varpaista ylöspäin salakavalasti ja nyt tajuan että alan olla kaulaa myöten kotelossa. Kohta loppuu happi. Kärsin.

Rintakehää kiristää ja puristaa, sydäntä vihloo ja iho kiljuu, päänahka vaikeroi. Kädet tutisevat ja tuntuu kuin kärsisin erittäin pahoista vieroitus oireista. Niin kärsinkin. Kärsin siitä elämänhuumeen puutteesta, jota ilman en voi elää. Ei kukaan voi elää ilman ruokaa, lepoa ja vettä. Ja tuskin kukaan voi elää onnellista ja miellyttävintä mahdollista elämää, jos ei tee sitä mitä sydän sanoo. Kauheinta on se että kaikkeen tottuu, voi tottua siihen kärsimykseen ja kipuun, voi tottua elämään muumioituneena ja kuolla muumioituneena. Ja jättää jälkeensä rivin muumioituneita jälkeläisiä.. Joilla on onneksi vapaus valita jääkö koteloonsa vai ei..

Tiedostan oloni ja viikonloppuna saan vaivaani todellista hoitoa ja ensiviikolla alkaa taas ryhmä jossa pääsen toteuttamaan minun tapaani ilmaista itseäni. Toisille se on soittaminen, toisille neulominen, joillekkin askartelu ja eräille puutyöt, jotkut urheilevat ja kuka tutkii kiviä tai jotain muuta. Minulle se on teatteri-ilmaisu ja laulaminen.

Tavat ovat paikkasidonnaisia hyvin voimakkaasti. Olen mennyt tajuamattani taas siihen vanhaan muottiin. On uskomattoman vaikeaa päästä eroon tästä muotista. joka rakentui tänne kotipaikalleni sen reilun 20 vuoden aikana. Se muotti on paha. Se on kurja, kelju ja ikävä. Siinä voin pahoin. Todella pahoin. Siinä muotissa ei ole teatteria, laulua, naurua eikä vapaata ilmaisua. Siinä on paljon jäämiä ympäristönpahoinvoinnista ja tukkoisista energioista. Siinä on humalahakuista juomista, siinä on itsensä rankaisua ja arvostelua, siinä on halveksuntaa ja suorittamisen pakkoa. Siinä on surua ja murhetta. Siinä on kiirettä ja stressiä.


Siihen en enää suostu. Se ei ole minulle hyväksi enkä tarvitse sitä. Sen muotin poltan taivaan tuuliin, täytän mullalla ja kasvatan siihen vaaleanpunaisen ruusupensaan, sen muotin silppuan palasiksi ja laitan kompostiin pieneliöiden tuhottavaksi, sen muotin poltan tuhkaksi ja ripottelen sen järveen..

En tarvitse tuollaisia muotteja, voin olla juuri se minä joka sisimmässäni olen! Ilman yhtään hyssyttelyä tai rajoittelua!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti