perjantai 14. lokakuuta 2011

Hugbody, someone?

Huokaus. Tämä on taas tällainen kausi, kun halipula vaivaa kuin syysflunssa. Haluaisin kyhjöttää miehen kainalossa sohvalla takkatulen ääressä, taustalla soulia tai bluesia. Huokaus. Mutta ei, en halua seurustella. En halua vakituiseen suhteeseen. En halua sellaista nyt. Ystäväni sanoi viisaasti: ensin on rakastuttava itseensä, että voi aidosti  rakastaa toista. Haluan rakastua kunnolla ensi itseeni enkä enää aio syöksyä suhteeseen tyydyttämään läheisyydentarvettani. Se on  minusta väärä lähtökohta suhteelle. Jos hakeutuuu suhteeseen tietoisesti ja etsimällä etsii itselleen kumppania saattaa helposti käydä niin, että oma arviointi kyky pettää ja päätyy suhteeseen, josta puuttuu kipinä. No, onkos se nyt sitten huono asia, jos molemmat ovat tyytyväisiä? Avoimilla korteillahan peli voisi toimiakkin. Mutta silloin kun on kyse ihmisestä, ei mikään ole niin yksinkertaista...

Viimevuosien aikana laivani on seilannut elämän merellä pahimmat myrskyt, mitä olen tähän mennessä kohdannut. Ja kaikista myrskyvaurioista huolimatta olen selvinnyt ja näyttää siltä, että meren mahti alkaa tyyntyä, mutta vielä mikään ei ole varmaa. Myrskyt ovat laittaneet ajattelemaan ja pakottaneet tutustumaan itseeni: näkemään omat hyvät ja huonot puolet ja myöntämään ne. Myrskyjen ansioista olen oppinut suhteuttamaan asioita ja hallitsemaan hermojani... Mutta vielä olen matkalla sinne minne tämän myrskyn jälkumainingit minut vievät..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti