sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Pelko - piru vai enkeli

Kävin eilen kuuntelemassa puhetta pelosta. Mitä ihmiset tänään pelkäävät ja miksi? Mikä tai kuka pelkoja aiheuttaa? Paikalla oli reilut viisikymmentä ihmistä. Joukkoon mahtui persoonia laidasta laitaan. Keskustelemassa oli naispastori, nuorisopsykiatrian ylillääkäri ja paikallissanomalehden uutispäällikkö. Kesksutelijat oli valittu taidokkaasti, koska he edustivat paitsi ammattikunniltan erilaitoja myös ihmistyyppeinä aikalailla erilaitoja. Toinen oli melkotavalla kaavoihinsa kangistunut, syteemiin upotettu vai lieneekö ollut jännityksestä kankeana, toinen oli sanavalmis, selvästä ajatuksia tuottava, kriittinen ja näin ollen herätti kuulijoissaan varmasti tunteita. Yksi oli varsin oiva puhumaan asioista ja nimenomaan siitä olennaisimmasta eli ihmisetä itsestään. Olisi ollut myös hienoa osallistua keskusteluun  "puhujanpenkiltä". Yleisö sai kuitenkin osallistua keskusteluun tapahtuman loppupuolella.

Puhetta oli muun muassa tiedotusvälineistä sekä sosiaalisesta mediasta ja siitä miten nämä välineet aiheuttavat pelkoa vai aiheuttavatko. Uutispäällikkö totesi hyvin, että meillä on mahtavat systeemit keskustella julkisesti mediassa; on erilaisia foorumeita ja keskustelukanavia sekä mielipidepalstoja sähköisesti ja lehtiversioina. Kuitenkin jostain syystä tietyistä aiheista keskustelu ei tahdo pysyä asiallisella linjalla vaan joukkoon ilmaantuu "vihapuhetta " ja muita lieveilmiöitä. Mistä tämä johtuu? Miksi ihmisillä ei ole kykyä keskustella asiallisesti: kuunnella, esittää argumenttejä ja perustella niitä. Miksi ei hyväksytä erilaisia mielipiteitä? Onko niin, että erimielisyys oteaan hyvin henkilökohtaisesti useissakin tapauksissa, jotka sitten johtavat asiattomaan keskusteluun. Ja mikäli olen psykologiaa oikein tulkinnut tämä niin sanottu turhanpäiväinen herneiden veto nenukkiin johtuu hyvin pitkälti siitä, että ihminen on jättänyt käsittelemättä kyseessä olevan aiheen aiheuttamat kokemukset. Liittyykö tähän pelkoa? Jääkö asiat käsittelemättä, koska ihmien pelkää käsittelyä ja sen seurauksia. Ei uskalla kohdata kokemuksiaan...

Yksinäisyyden pelko oli myös yksi pelon aihe, josta puhuttiin. Ja jälleen tuli esille asia johon olen törmännyt viimevuosina montakertaa: meillä on suuria yhtisöitä, mutta silti yksinäisyyden kokeminen on hyvin yleistä. Mistä tämä johtuu? Voiko olla niin, että tänäpäivänä ei ole riittävän voimakkaita asioita, jotka aihuttaisivat riittävän voimakkaita tuneita synnyttämään yhteisöllyyden ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Koetaanko asioita, tunteita enää yhdessä? Eikös yhteinen tunne synnytä yhteen kuuluvuuden tunteen. Jos mietitään vaikkapa jääkiekon MM-kultaottelua, jonka Suomi voitti, se jos jokin aiheutti voimakkaan yhteisen tunteen ja näin ollen myös yhteenkuuluvuuden tunteen. Samoin voi miettiä joukkueurheilua, siellä suoritetaan yhdessä ja koetaan yhdessä.

  Suomesta puhutaan hyvinvontivaltiona. Taloudellisesti tarkasteltuna täällä voidaan paremmin kuin koskaan. Mutta miten on yksilön henkinen ja fyysinen puoli? Tutkimustuloksista viis, mikä on ruohonjuuritason todellinen tilanne? Voiko olla niin, että täällä voidaankin jo liian hyvin? Onko ihmisen perustarpeet hämärtyneet eikä niitä enää tunnisteta, yritetäänkö niitä tyydyttää väärillä asioilla. Itse jakaisin ihmisen perustarpeet henkisiin ja fyysisiin perustarpeisiin. Henkisiä tarpeita ovat muun muassa "lauman" eli niiden yhteisöiden hyväksyntä, joihin ihminen fyysisesti kuuluu (esim. työyhteisö, harrasteyhteisö, perhe/suku), rakkauden tunteen kokeminen ja henkinen lepo(stressin vastakohta). Fyysisiä perustarpeita mielestäni ovat päivittäinen fyysinen aktiivisuus eli liikunta, puhdas ravinto ja lepo. Jos ihminen ei pysty täyttämään näitä perustarpeitaan, se alkaa oireilla ja"syödä oven karmeja" kuten koira tekee, kun ei saa tyydytettyä tarpeitaan oikealla tavalla. Minkäslainen sija tässä on pelolla? Onko niin että ihmiset kyllä ymmärtävät nuo asiat, jos uskaltavat ajatella?

Olen miettinyt tuota pelkoasiaa ja viimekädessä pelko on minusta juuri se, joka toisinaan saa ihmisen tekemään asioita, mutta toisaalta myös jättämään tekemättä niin hyvässä kuin pahassa. Joka tapauksessa olennaisinta on, että kohtaa pelkonsa ja puhuu siitä.

PUHUTAAN SIIS YHDESSÄ! ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti