Kävin tiistaina luennolla, jossa puhuttiin ravinnosta ja sen merkityksestä. Luennon lopussa luennoitsija muistutti siitä, että ihminen on kokonaisvaltainen, psyykkis- fyysis-sosiaalinen kokonaisuus. Kaikki vaikuttaa kaikkeen. Olen tuosta asiasta täysin samaan mieltä ja minulla on siitä vahvaa omakohtaista kokemusta, todella. Väärästä ravinnosta voi tulla fyysisiä ja psyykkisiä oireita, kuten esimerkiksi pään särkyä tai uupumusta. Psyykkinen stressi stressaa kehoa myös fyysisesti ja voi olla suurin syy vakavaan sairauteen, kuten syöpään. Kaikenlaiset vaivat voivat kuormittaa ihmistä niin psyykkkisesti kuin fyysisesti, mutta myös sosisaalisesti. Niinhän sitä sanotaan, että hädässä ystävyys punnitaan; ystävät seilaavat kanssamme myös silloin, kun laivamme joutuvat myrskyyn ja aallokkoon. Silloin rotat pakenevat laivasta.
Tuo luento raivasi tietä ajatuksille siitä, mikä on elämässä tärkeää. Ajatukset elämän ainutkertaisuudesta saivat tilaa päässäni. Materia ja raha putosivat taas omille paikoilleen elämäni arvoissa. Nuo kaverit ovatkin kovia rynnimään arvojärjestyksen kärkeen, mutta minä en sitä iloa niille suo.
Kotimatkalla ajattelin, että loppuvuonna haluan keskittyä rentoutumiseen ja siihen että saan ylimääräisen stressin karkoitettua. Tajusin jälleen kerran, että en voi muuttaa elämän tilannettani, minun on suhtauduttava siihen hieman eritavalla. Voin stressata laskupinoista ja ahdistua uudesta parhaasta ystästäni: VEROTTAJASTA. Voin myös stressata hoidettavista asioista, joita joudun hoitamaan itsetäni riippumatta halusin tai en ja joista en ymmärrä paljoakaan. Voin stressata ja jossitella myös niistä asioista, joista olen kakkuni leiponut. Voin stressata omasta terveydestäni sekä koirastani. Voin stressata isovanhemmistani ja äidistäni. Voin stressata opinnoistani, joita en kykene jatkamaan vaikka yritän. Listaa voisi vielä jatkaa...
Mutta minä en aijo tehdä niin, en enää. Nuo ja muutamat muut asiat ovat vetäneet minut kuilun partaalle, jossa olen horjunut puolitoista vuotta. Tiistaina lakkasin murehtimasta ja ajattelemasta asioita, jotka stressaavat minua kohtuuttomasti. Koska nuo asiat on hoidettava ja niitä on välillä pakko ajatella, aion jatkossa sopia asioiden kanssa "tapaamisajat" jolloin niillä on lupa vierailla päässäni. En aijo sairatuttaa itseäni rahan ja matreiaalin vuoksi. Se ei ole sen arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti